Kottarainen – tunnistus ja vierailut pihalla

Näin tunnistan kottaraisen

Aloitan koosta ja muodosta. Kottarainen on talitiaista selvästi suurempi, ja sen pyrstö on lyhyt. Mustahkossa höyhenpuvussa näkyvät vaaleat täplät ovat hyvä tuntomerkki. Pelkkään tummaan väriin en silti luota. Ikkunan takaa katsoessa ensimmäinen vaikutelma jää helposti vähän sinne päin, varsinkin jos oma katse käy samalla kahvikupissa.

Talvella höyhenpukua kirjovat hopeiset täplät. Pesimäpuvussa puolestaan näkyy metallinhohtoista vihreää, sinistä ja violettia. Kottarainen ei siis näytä kaikkina vuodenaikoina aivan samanlaiselta. Minusta juuri tämä tekee tunnistamisesta mukavaa: tuttu tumma lintu ei olekaan vain tumma, kun sitä ehtii katsoa rauhassa.

Maassa seuraan jalkoja. Kottarainen liikkuu vuoroaskelin, eli se kävelee. Yhdistän tämän lyhyeen pyrstöön ja höyhenpuvun kuviointiin. Koiraaksi tai naaraaksi en lintua näiden tuntomerkkien perusteella nimeä. Minulle riittää tässä vaiheessa laji. Tarkkuus ei parane sillä, että arvaan loput.

Pidän tällaisesta arkisesta katselusta. Pihaluonto alkaa minulle usein oman ikkunan äärestä, ei erityisestä retkestä. Kun pihan pihlajan luona näkyy liikettä, jätän puhelimen hetkeksi pöydälle ja katson ensin linnun kokonaan.

Milloin näkee

• kottarainen on varhainen kevätmuuttaja (Luonto-Liiton kevätseurannan laji)kevät (tarkkaa kuukautta ei lähteessä)

Jonin havainnot ruokintapaikalla

Oma katseluaikani riippuu bussivuoroista. Aamuvuoroon lähtiessä en jää ikkunalle odottamaan vieraita. Vapaana aamuna istun mieluummin kahvin kanssa ja katson parvekkeen suuntaan. Hervannan kodin ikkunasta näkyvät pihlaja ja pieni metsäkaistale. Niiden väliin katse asettuu melkein itsestään. Parvekkeella ovat lintulauta ja talipallo, mutta jokaisen linnun kohdalla en oleta niiden kiinnostavan samalla tavalla.

Kottaraista katsellessani huomioni on jäänyt laudalla pysähtymiseen ja ympärille katsomiseen. Sellainen pieni hetki on minulle mieluisampi kuin hätäinen vilkaisu.Kirjaan mielessäni vain sen, mitä juuri silloin näin. Laudan reunalla seisovasta linnusta pyrstöä on myös mukava tarkastella rauhassa.

Kottarainen käy pihojen ruokintapaikoilla, mutta oma vapaa aamuni ei ole sen aikataulu. Varhaisena kevätmuuttajana se saa minut tarkkailemaan pihaa keväällä tavallista valppaammin. Tarkkaa saapumispäivää en merkitse jääkaapin oveen. Lintulauta on katselupaikka, ei ajanvarauspalvelu. Jos laudalla on hiljaista, juon kahvin loppuun ja vilkaisen myöhemmin uudelleen. Se sopii vuorotyöläisen tarkkailuun varsin hyvin.

Mihin kottaraisen voi sekoittaa?

Mustarastas on vertailulintu, jonka tuntomerkit pidän mielessä. Sen koiras on yhtenäisen hiilenmusta ja naaras tummanruskea. Kummallakaan ei ole kottaraisen vaaleaa täplitystä. Mustarastaan pyrstö on pitkä, kottaraisen lyhyt. Näitä eroja katson ennen kuin alan luottaa ensimmäiseen mielikuvaani.

Myös liikkuminen auttaa. Mustarastas liikkuu maassa yleensä tasajalkaa hyppien. Kottarainen kävelee vuoroaskelin. Minulle tämä on käyttökelpoinen ero juuri silloin, kun katselen lintua pihan maassa. Katse ei jää pelkkään höyhenpuvun väriin, vaan seuraan hetken koko lintua. Kävely, pyrstö ja täplät muodostavat yhdessä paljon selvemmän kuvan.

En tee tunnistamisesta nopeuskilpailua. Jos lintu poistuu ennen kuin ehdin nähdä olennaisen, annan asian jäädä avoimeksi. Pihan katselusta katoaisi ilo, jos jokaisesta vilahduksesta pitäisi saada varma nimi. Seuraavalla kerralla osaan ehkä katsoa oikeaa kohtaa.

Samasta syystä selaan välillä myös muiden pihalintujen tuntomerkkejä. Esimerkiksi punatulkku saa oman katseluhetkensä. Kottaraisen kohdalla palaan silti tähän muistilistaan: lyhyt pyrstö, vaaleat täplät ja vuoroaskelin etenevä kävely. Niiden varassa minun on helpompi pysyä havainnossa eikä arvauksessa.

Miltä kottarainen kuulostaa?

Kottaraisen laulun olennainen piirre on matkiminen. Se jäljittelee taitavasti muiden lintujen ja jopa koneiden ääniä. Siksi en yritä puristaa sen laulua yhdeksi kirjoitetuksi tavuksi. Sellainen muistilappu jäisi tämän linnun kohdalla helposti turhan kapeaksi. Kuuntelen mieluummin kokonaisuutta ja katselen samalla, löytyykö laulaja näkyviin.

Koneiden äänten matkiminen huvittaa minua. Bussin ratissa vietän muutenkin aikaa erilaisten äänien keskellä, mutta pihalla en varsinaisesti kaipaa niille jatkoa. Kottaraiselle en silti ala tehdä reklamaatiota. Sen laulussa matkiminen kuuluu asiaan. Oma tehtäväni on lähinnä pysähtyä kuuntelemaan eikä päättää liian nopeasti, mistä ääni tuli.

Kun harjoittelen tunnistamista, erotan toisistaan kuulemani ja näkemäni. Matkittu ääni ei yksin riitä minulle linnun nimeksi. Jos saan laulajan näkyviin, tarkistan myös ulkonäön. Näin en rakenna koko tunnistusta yhden vaikutelman varaan.

Lintujen äänet ovat minulle mukava vastapaino ruudun katsomiselle. Äänen ääreen voi pysähtyä ilman kaukosäädintäkin. Kottaraisen kohdalla kuuntelun kiinnostavin asia on juuri se, että laulussa voi kuulua muiden lintujen ja koneiden jäljittelyä.

Mitä kottarainen syö ja milloin se pesii?

Kottaraisen ravintoa ovat pääosin maaperän selkärangattomat. Se käy myös pihojen ruokintapaikoilla. Pidän nämä asiat erillään: vierailu laudalla ei tarkoita, että koko linnun ruokailu tapahtuisi siinä silmieni edessä. Kun katselen pihalla kävelevää kottaraista, muistan myös sen pääasiallisen ravinnon, en vain parvekkeen lautaa.

Kevään kannalta tärkeä tieto on se, että kottarainen on varhainen kevätmuuttaja. Pesäpaikkoja ovat kolot ja usein talojen räystäät. Tarkkaa pesinnän aloituspäivää tai kuukautta en sille tähän kalenteriin kirjoita. Kevätmuutto ja pesiminen eivät ole minulle sama kalenterimerkintä. Pidän mielessä erikseen keväisen saapumisen ja sen, millaisessa paikassa lintu pesii.

Jos oma kiinnostus siirtyy pesäpaikkoihin, linnunpöntön mitat ovat oma luettava kokonaisuutensa. Tähän tunnistukseen en liitä pöntön rakentamisohjeita. Pihan lintua katsellessa aloitan mieluummin siitä, että tiedän, mitä olen katsomassa.

Minulle kottaraisen keväinen odottaminen on arkinen ilo. Katson pihlajan suuntaan, tarkistan maassa liikkuvan linnun askeleet ja annan havainnolle aikaa. Ruokintapaikalla vierailu on mukava lisä. Koko pihaa ei tarvitse mahduttaa lintulaudalle, eikä kaikkea kiinnostavaa yhteen aamuun.

Urien välistä sekoittuu minulle usein myös urpiainen, joten kannattaa käydä katsomassa, miten urpiaisen erottaa kottaraisesta.